Kapteenin terveiset

Uusi Kesä ja golf-kausi on jo tuossa oven takana. Tätä kirjoittaessani 16.4 ken-
tällä on 9 reikää pelattavissa talvigreeneille. Takana on runsasluminen ja kirpak-
ka pakkastalvi. Toivotaan että kenttä on talvehtinut hyvin ja että ruoho lähtee hyvin
kasvamaan. Tehdään me pelaajat myös oma osuutemme kentän hoidossa, elikkä
korjataan aina lyontijäljet ja pallon alastulojäljet, näin voimme nauttia hyvästä
kentästä läpi vuoden.Toivotaan myös että suurin osa vuotuisesta sademäärästä
olisi tullut jo lumena ja että saisimme nauttia lämpöisestä ja kuivasta kesästä.
Kuten jo seuratiedotteesta olette havainneet kentän peluutus on muutettu siten
että vanhasta 10:stä on tehty 1:nen ja päinvastoin. Tuo muutos vaikuttaa myös kentän tasoitusjärjestykseen. Ainakin kilpailujen startista tulee tuon muutoksen myötä mukavampi. Kaikki kilpailuissa mukana olleet, hyvin tietävät, millaiset paineet vanhan ykkösen avauksessa ovat. Uloslyönnin vaara jyskyttää takarai-
vossa. Tauollakin on mukavampi käydä kun klubitalo on paremmin reitin var-
rella.Viime vuonna pääsimme jo nauttimaan tuosta uudesta klubitalosta, sinne oli mukava pistäytyä 9 reiän jälkeen nauttimaan ravintolan antimista. Kaikki nytkin joukolla nauttimaan ravintolan herkuista. Pieni paussi kierroksen keskellä piristää kummasti ja sen jälkeen pystyy taas paremmin keskittymään pelaamiseen. Muistutankin tässä samalla että kaikki pitäsivät tuon tauon jota opaskylttikin kehottaa tekemään. Toki siinä kohtaa on oiva paikka ohittaa hitaampia ryhmiä, mutta tehdään se fiksusti keskustelemalla edellä menevän ryhmän kanssa, eikä salaa luikkimalla toisten ohi, silloin
kun ovat tauolla.
Openeita järjestetään taas tulevana kesänä entiseen malliin. Kaikki innokkaasti mukaan kilpailemaan. Kilpailussa pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin ja pääsee paremmin sinuiksi sääntöjenkin kanssa. Kilpailuryhmät arvotaan siten että ryhmässä on vasta alkajalla pelikavereina aina kokeneempia kilpailijota, jotka voivat neuvoa miten kulloinkin kilpailun kuluessa tulee toimia. Viikkokilpailuja järjestetään myös runsaasti kaikille mm. senioreille, naisille ja junnuille. Viikkokilpailut on hyvä tapa aloittaa kilpaileminen. Puma –Junior open järjestetään myös tänä vuonna. Seuraottelut pelataan tänä vuonna Ikaalisissa heidän seuraa vastaa ja BG:n kentällä EPG:tä vastaan.
Muistakaa käyttää ajanvarausjärjestelmää hyödyksenne ja varatkaa lähtöaika sen kautta. Muistakaa kuitenkin aina ilmoittautua klubilla ennen kierrokselle lähtöänne. Kannattaa varata sellainen aika että ei tule kiirettä saapua paikalle. Olen itse huomannut että monasti tulee varattua liian tiukka aikataulu. Loppujen lopuksi puolen tunnin odotus tuolla kentällä ei ole ollenkaan pitkä aika ennen omaa lähtöä. Pelikin kulkee paljon paremmin kun on varannut riittävästi aikaa alkuvalmisteluille. Samalla voi rauhassa vaihtaa muutaman sanan muiden pelaajien kanssa ja juoda vaikka kupposen kahvia viinerin kera. Muistakaa myös perua varaus jos ette pääsekään paikalle. Kiinnittäkää myös huomiota siihen että lähdette kierrokselle varattuna aikana. Ryhmäänne saattaa olla tulossa vielä joku vieraspelaaja joka haluaa saada asiantuntevaa opastusta kentästämme. Muutenkin olkaa ystävällisiä ja huomaavaisia toisia kohtaan, niin kanssapelaajia kuin henkilökuntaa kohtaan. Kaikille pelaajille pitäisi tulla sellainen tunne että on tervetullut kentälle ja tasa-arvoinen muiden kanssa, vaikka peli ei vielä aina kuljekaan kuin ammattilaisilla. Muistetaan myös tervehtiminen ja hymy!
Sääntökoulutusta järjestetään alkukesästä ja aina voi myös kysyä allekirjoittaneelta jos jokin sääntöasia mieltä askarruttaa.
Hyvää pelikautta kaikille toivotellen
Juha Ahonen |